Viimeinen päivä täällä
Koh Tao, Thaimaa
16.08.2005
34 °C
Noniin,
päivä oli jokseenkin yhtä produktiivinen, kuin edellinen pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta. Kävelimme Sunen kanssa keskustaan pitkästä aikaa kirjoittamaan nettipäiväkirjaa jne. jne. Siellä meidän majapaikassa on sähköt (klo 18:30-01:00 jos toimii) ja nettikin pitäisi yhdeltä koneelta löytyä, mutta siinä on aina jotain mätää. Siksipä en pystynytkään kirjoittamaan kolmeen päivään.
Joo, kaupungista löydettiin mahtava pizzeria. En ollut syönyt pizzaa koko matkan aikana, joten se oli juuri sitä, mitä tarvin siinä kohtaa. Pizzan jälkeen olisin vuokrannut skootterin (4 euroa päivä...huu...), mutta en ottanut passia mukaan majapaikasta, joten se jäi väliin, ehkä myöhemmin.
Tänään oli tosiaan viimeinen päivä täällä. Huomenna lähden "takaisin" Koh Samuille, jossa on jo aika paljon porukkaa odottamassa täydenkuun bileitä, jotka pidetään naapurisaarella. Emme aio yöpyä bilesaarella vaan juhlia aamuun asti ja ottaa sitten vaan vene takaisin kotisaarellemme.
Tämä paikka oli hyvä pysäkki tähän kohtaan. Majapaikka on todella eristyksissä kaikesta muusta ja saa olla aivan rauhassa jos haluaa. Mutta, neljä päivää tekemättä yhtään mitään riittää vallan mainosti. Kaksi päivää lisää ja tulisin hulluksi. Huomenna tulee taas muutosta niin ympäristöön, kuin ihmisiinkin. Sune nimittäin ilmoitti, että hän lähtee Bangkokkiin ja koittaa saada aikaisemman lennon takaisin (Ei äiti, minä en aio tehdä samoin...) Joten, huomenna vaihtuu porukka ja paikka.
Sitä odotellessa...





