Takaisin Koh Taolle
Koh Samui & Koh Tao, Thaimaa
22.08.2005
32 °C
Noniin,
en saanut ketään suostuteltua lähtemään Malesiaan, joten lähdin isomman porukan mukana pariksi päiväksi takaisin Koh Taolle. Se on sama saari, missä vietin neljä päivää ennen Koh Samuille tuloa. Muutamat ihmiset lähtivät takaisin Bangkokkiin odottelemaan lentojaan kotiin. Minä, Ico & Laura & Enrico (ITA), Mette (DEN), Pia (PRT) ja Mae (USA) lähdimme tosiaan tähän tuttuun ja turvalliseen kilpikonnasaareen (Koh Tao = kilpikonnasaari)
Lauttamatkalla sää ei olisi voinut olla parempi. Istuin pari ensimmäistä tuntia kannella, lukien kirjaa ja ottaen aurinkoa. Aaltoja ei ollut juuri lainkaan, matkustajiakaan ei ollut mitenkään liikaa ja fiilis oli loistava. Jossain kohtaa päätin lähteä kannen alle nauttimaan ilmastoinnista. En myöskään halunnut auringonpistosta.
Perille päästyämme tarkoituskena oli mennä samaan paikkaan, missä olimme yöpyneet aiemmin. Puhelinsoitto kuitenkin tiesi kertoa, että siellä ei ollut tarpeeksi tilaa. Olisihan pitänyt arvata, että koko saari täyttyy Full Moon Partyn jälkimainingeissa. Seuraava kohde oli Sairee Beach, joka oli täyteen ammuttu. Tämän jälkeen saimme eräältä paikalliselta venekuskilta tarjouksen, että hän voi viedä meidät toiselle puolelle saarta hintaan 3e/lärvi. Siellä olisi kaksi retkeilymajaa, ja jos niissä kummassakaan ei ole tilaa hän toisi meidät takaisin ilman mitään kustannuksia.
Vaihtoehtojakaan ei ollut, joten otimme tilaisuudesta vaarin. Jälleen kerran sää suosi ja jo hiljalleen laskeva aurinko antoi mahdollisuuden muutamaan loistavaan valokuvaan Koh Taosta. Perille päästyämme saimme kuulla, että retkeilymajat olisivat kohtalaisen kalliita. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan liennyt koko saarella, joten päätimme ottaa hienot, vaikkakin kohtalaisen hintavat mökit (10e/lärvi/yö) kauniin lahden ympäriltä.
Täällä taas, ylihuomenna lähdetään kohti Bangkokkia koko porukalla ja siitä eteenpäin todennäköisesti Metten ja Pian kanssa Kambodzaan.

Mango Bay on sukeltajien suosima paikka. Kuva selittänee paljon. 
Mango Bayn ilta...





